Varoitus heti alkuun (ja vähän esittelyäkin)

No niin. Blogi alkaa näin. Tämä on asia, jota minun ei pitänyt koskaan tehdä. Blogi. Mutta tässä sitä ollaan. Pää niin täynnä (turhia?) ajatuksia, jotka on saatava jonnekin ulostaa, mies ei enää jaksa kuunnella selostuksia siitä, mitä kaikkea tylsistynyt kotiäiti on päivän aikana päässään pyöritellyt.

Nyt kuitenkin alkuun, ennen kuin kunnolla aloitan, muutama varoituksen sana:

Tässä blogissa EI tule olemaan kauniita, kalliilla järjestelmäkameralla otettuja idyllisiä kuvia lapsiperheen arjesta. Jos tähän blogiin tulee kuvia, ne on otettu joko halvalla Nokialaisella tai halvalla Canonin digipokkarilla. Kuvaajana täysin taidoton ja taidesilmätön amatööri, joka vain tahtoo tallentaa hetkiä elämästään.

Toinen varoitus. Tässä blogissa ei asioita kaunistella (paitsi ehkä joskus), ja tähän blogiin kirjoitetaan rehellistä tekstiä normaalista elämästä, eikä valitukseltakaan varmasti säästytä. Siispä kaikki joita ärsyttää väsymystään välillä valittavat äidit, skipatkaa tämä blogi. 

Ja vielä: Tätä blogia kirjoittaa täysin epäkäytännöllinen, organisointikyvytön sotkuinen nainen, jolle kodin siisteys ei ole ihan niin justiinsa, ja joka ei myöskään osaa sisustaa. Täältä ei siis kannata tulla etsimään maalaisromanttisia kuvauksia kodin sisustuksesta tai idyllisestä elämästä. 

Niin, ja pidätän toki oikeuden syödä sanani ja pyörtää puheeni. Voin jo huomenna olla hyvinkin romanttisella ja idyllisellä tuulella, ja kertoa kuinka meidän elämä on kuin kiiltokuva. Äiskä on vähän tuuliviiri.

No niin, sitten itse asiaan. Blogin nimi on moniulotteinen. No, ainakin pariulotteinen. Lauraa lapsettaa usein, jutut voi olla toisinaan ihan lapsellisia ja typeriä, koska en osaa ottaa itseäni kovinkaan vakavasti ainakaan kovinkaan usein. Joskus voi lapsettaa myös kuin uhmaikäistä, ja sitä varten tämä blogi on ihan paras: yritän blogiin kirjoittamalla säästää muita perheenjäseniä lapsellisilta uhmakohtauksilta. Ja se konkreettisin lapsetusaspekti on se, että olen tällä hetkellä kotona kahden lapsen kanssa, melkein 7-vuotiaan Jesperin ja 4,5-kuisen Rasmuksen. Lisäksi olen muutenkin melkoinen lapsi-ihminen, työkseni hoidan pieniä vastasyntyneitä pirpanoita vastasyntyneiden osastolla, enkä voisi kuvitella parempaa ja ihanampaa työtä. Lasten parissa työskentely on ollut haaveena aina, ja valmistuttuani kätilöksi 2009 se viimein toteutui.

Jos itsestäni vielä enemmän kertoisin, niin olen siis 27-vuotias nainen (naisenalku?), ja asustelen Uudellamaalla. Perheeseeni kuuluu lisäkseni melkein 31-vuotias mies (josta ei ikinä uskoisi, että neljättäkymmenettä käydään) ja lähes 7-vuotias poika ja 4,5-kuinen poika. Nurkista pyörimästä löytyy myös kaksi kissaa, Nuusku ja Viiru. Nuusku-neiti on jo 10-vuotias, mutta huomattavasti rasittavampi kuin 2-vuotias toverinsa. Tälläkin hetkellä Nuusku vetelee antaumuksella aariaa oopperasta "Kissalla on oikeus päästä ulos aurinkoon", ja minusta tuntuu, että aivoni nyrjähtävät tuota kuunnellessa hetkenä minä hyvänsä. No, kohta on taas talvi, ja kissakin vaikenee muutamaksi kuukaudeksi. Juu, kyllä meidän on tarkoitus rakentaa kissoille ulkoaitaus, mutta hmm, niin, milloinkohan sen ehtisi?

Päivät meillä täyttyvät melko tavallisesta lapsiperheen arjesta. Ulkoillaan, tehdään ruokaa, ollaan väsyneitä, raivotaan toisillemme, halitaan, pusutellaan, sylitellään, ollaan pinna kireällä, ollaan onnellisia, käydään vaunulenkeillä... Esikoinen on kovasti kiinnostunut luonnosta ja luonnonilmiöistä, joten niiden ihmettely on olennainen osa arkea. Tällä hetkellä meillä on sammakonpoikasprojekti meneillään, seuraamme lähiojan nuijapäiden kehitystä sammakoiksi. Toivotaan nyt, että edes yksi niistä ihan oikeasti selviää hengissä sinne asti... Pari päivää sitten kävimme jo kantamassa vettä kuivahtaneeseen lätäkköön, siellä muutama sammakonpoikasreppana yritti selvitä kosteassa mudassa. No, seuraavana päivänä tulikin jo kaatamalla vettä, joten eiköhän ne siellä taas iloisena uiskentele.

No niin, nyt hyvin lyhytpäiväuninen pieni rakas vauvani tuolla jo kutsuhuutojaan vaunuissa virittelee, joten jatkanpa tätä melkoisen turhaa lätinääni joku toinen kerta. Kuittaan.