Matkakuumetta

Tarpeeksi monta kuukautta kun tuijottelee kotinsa seiniä, alkaa hiipiä mieleen ajatus, ettei olisi ollenkaan hassumpaa päästä tuijottelemaan hetkeksi muitakin seiniä. Meillä oli suunnitelma, että heinäkuun alussa lähdemme koko perheen voimin Lontooseen esikoisen kummitätiä moikkaamaan, mutta tuli aika pian todetuksi, että kallista on. Halutaanko, että meillä on varaa tehdä pieniä kivoja juttuja pitkin kesää, vai halutaanko tuhota koko kesälomabudjetti muutaman päivän reissuun? Mutta kyllä harmittaa, että jää nyt Lontoo väliin. Innostuin sitten tuossa katselemaan äkkilähtöjä. Ylihuomenna pääsisi viikon reissuun Kosille hintaan 195 e. Mutta yksinkö näiden kahden kanssa sinne lähtisin? Hehheh. Vapaaehtoisia matkakumppaneita? Olen valmis hyökkäämään lentokentälle heti, kun saan toisen aikuisen seuraksi.

Mutta niin, kai sitä on vaan jaksettava odottaa ensi vuoden alkuun. Silloin starttaamme koko perheen voimin Keniaan. Sinne mennään, vaikka mitä tulisi. Se on ihan varma. Ystäväni siis muutti sinne perheineen vuodenvaihteessa, ja olemme menossa heille kylään. Se on samalla meidän häämatka, vaikka siis lapsetkin tulevat mukaan. Vähän kyllä jänskättää tuota nuorimmaista sinne roudata, mutta eipä se kai ensimmäinen pikkutaapero ole, joka Afrikkaan reissaa. Mutta melkoisesti on kyllä suunniteltavaa ja huomioonotettavaa. Rokotukset, malarialääkitys, ruokapuoli, vaipat, passi, lääkevarasto... Mutta onhan tässä aikaa suunnitella. Ja toisaalta onhan se aika kutkuttavaa suunnitella tuollaista lomamatkaa. Vielä pitäisi selvittää, miten sinne Mombasaan pääsisi muutamaksi päiväksi myös. Se on ehdottomasti koettava, jos Keniaan asti meinaa mennä. Ystävä ei asu Mombasassa päinkään, eli on tehtävä periaatteessa kaksi matkaa. Matka Keniaan, ja matka Keniassa Mombasaan. Yyh, liikaa järjesteltävää. Mutta eiköhän se sitten palkitse, kun sinne asti pääsee.

Tänään on vähän väsy päivä. Vauveli ei suuresti arvosta nukkumista. Sain pojan nukkumaan illalla hieman ennen kymmentä, ja siitä kyllä nukkui neljään asti heräämättä. Itse sain unen vasta puoliltaöin. Neljän jälkeen sitten hulinoitiin, noin tunnin välein piti jostain syystä aina herätä. Tätä jatkui sinne puoli kahdeksaan saakka, jolloin sitten vauva nukahti vielä pariksi tunniksi. Hah, tietysti, kun meidän piti olla kymmeneltä jo kylässä kaverilla. Herättiin 9.40. Onhan tuossa siis 12 tunnin unet periaatteessa, mutta ei ihan siltä tunnu, kun heräilee tunnin välein milloin mihinkin vauvan tarpeeseen. Esikoinen oli helpompi. Nukkui tässä vaiheessa jo kokonaisia öitä, ja päivisinkin nukkui kunnon päiväunia. Tämä mussukka ei nuku kunnon päikkäreitäkään, enintään tunnin pätkiä vetelee. Joskus harvoin on erehtynyt nukkumaan kaksi tuntia, ja silloin sitä kyllä itse ravaa koko ajan tarkistamassa, että hengittäähän se vielä. No, tätähän tämä on, vauva-arkea. Toistaiseksi onneksi tuntuu, että hyvin tässä jaksellaan. Esikoisen kanssa oli toisin, vaikka esikoinen olikin parempiuninen. Silloin mieltä painoi ihan muut jutut, ja ne synkät ajatukset on paljon pahempia kuin yksikään väsymys.