keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Kuukauden kuulumiset lyhyesti ja ytimekkäästi

Niinpä se taas kuukausi (ja vähän päälle) ehti hurahtaa edellisestä tekstistä. Ollut vähän hässäkkää, kun tuli mentyä naimisiin tuossa ja mieskin on ollut lomalla, joten reissattukin on.

Tosiaan tuli rouvaannuttua 17.6., ja sukunimikin sen myötä vaihtui. Enpä olisi uskonut, mikä identiteettikriisi voi moisesta seurata. Vaikka kai sekin jo jotain osviittaa antoi, että pohdin nimenmuutosta vielä maistraatin ovella. Lopullinen päätös tuli tehtyä, kun tuomari asiaa tiedusteli. On muuten kyllä todella vaikeaa oppia vastaamaan puhelimeen uudella nimellä, tai kirjoittaa nimmareita kaupan kassalla. Joka kerta tuntuu kuin valehtelisi. Kaveri kertoi, että kolmenkaan avioliittovuoden jälkeen ei ole vielä uuteen nimeensä tottunut. Ihan kiva hei.

Häät oli kivat. Pidettiin juhlat ihan kotona, ja siis hyvin epähäämäiset häät. Jotain perinteikästäkin oli: vanhempani olivat hankkineet maistraatin eteen Jaguarin meitä odottamaan, ja sillä tultiin autonkuljettajan kyyditsemänä (okei, se oli mun isäpuoli) tänne meille kotiin. Käytiin matkalla Tuusulanjärven rannassa napsimassa hääkuvat. Kuvaaja oli hyvä (jälleen mun isäpuoli), mutta kohteet ehkä ei? Tai sitten sitä on taas liian kriittinen itseään kohtaan.
Mutta niin. Sukulaiset oli kutsuttu kakkukahveille iltapäivällä, ja ylläriylläri äitini ja tätini olivat järkänneet paikalle pienen bändin ja pakottivat meidät häävalssaamaan. Sitä ei ollut suunniteltu, sitä ei ollut harjoiteltu. Morsian ei tunne edes valssin askelia. Niinpä morsiamen ystävä piti kahden minuutin pikabriiffauksen valssin saloihin, ja kai se valssi sitten edes vähän muistutti valssia. Jälkeenpäin opin myös, että meidän häävalssimme oli Akseli ja Elina. Hyyyyyvin hyvin perinteikästä.

Illalla tulivat sitten kaverit, ja sinnikkäimmät istuikin pihalla telttakatoksen alla kaatosateessa aamukahdeksaan. Minä ja sulho muiden muassa. Iltaan kuului karaokea ja maailmanparannusta sekä yksi kuollut hiiri (siitä vastasi Nuusku-neitinen). Ja paljon ystäviä. Kiitos kaikille osallistuneille!

Lomareissussa oltiin tuossa heinäkuun alussa kymmenen päivää. Ensin pari päivää Ristijärvellä Kainuussa miehen sukulaisilla, ja sitten viikko Levillä. Levi oli aivan ihana, sinne täytyy päästä vielä monta kertaa uudestaankin. Säätkin oli melko suosiolliset. Kun täällä etelässä porukka kärvisteli 30 asteen helteissä, meillä oli Lapissa 20 astetta tai vähän alle, eli juuri sopivasti, että jaksoi kävellä tunturissa ja touhuta kaikenlaista. Terveisin eräs, joka vihaa helteitä. Ja ei, en silti tykkää pakkasistakaan, eli valitan molemmista. Sen sijaan 15-22 asteen keleistä en pahaa sanaa sano. Enkä sateesta. Sade on kiva.

Nyt sitten viedään miehen viimeisiä lomapäiviä. Seuraavaksi mies jää kotiin kun pitää isäkuukauden (joka tosin on 6 viikon pituinen) joskus ensi talvena. Silloin tämä porukka suuntaa pariksi viikoksi etelään. Aluksi oli aikomus mennä Keniaan, mutta matka osoittautuikin todella kalliiksi, ikävä kyllä. Joten pakettimatka Cap Verdeen lienee todellisuutta. Onhan sekin toki Afrikkaa, mutta Keniassa olisi ollut ystävä, jota olisi ollut ihana nähdä. Ja ystävän tuoretta adoptiopoikaa.

Nyt lienee hyvä aika lopettaa jorinat, vauvan nukutus alkakoon, kun sekin on nykyään niin hirveen vaikeaa. Lapsella on mielessä kaikki muu kuin nukkuminen, vaikka nytkin on ollut hereillä jo melkein 5 tuntia.

1 kommentti:

L kirjoitti...

Täällä jännätään jo lokakuuta ja omia häitä, jotka menevät aikalailla samalla kaavalla. Kaverit tosin luulevat tulevansa tupareihin, hähää. :D

Niin, ja rouviintumisonnittelut vielä kerran tätäkin kautta. :)