tiistai 9. elokuuta 2011

Uuteen nousuun

Terve taas!

Muutama viikko sitten selvisi syy siihen, miksi äiti on aina niiiiiin väsynyt. Kilpirauhasen vajaatoiminta on sen nimi. Nyt olen 2,5 viikkoa syönyt tyroksiinia, ja olo alkaa olla jo parempi. Ajatus ei ole enää ihan niin puuroa, nivelet eivät ole enää kipeät ja alkaa olla sellainen olo, että olisi kiva että olisi jotain projekteja. Pikkuprojektin jo suoritinkin, se on nimeltään meidän takapiha. Ostin ruohonleikkurin (taloyhtiön leikkuri on valtava rohjo ja se pitäisi tuoda meidän pihalle meidän olohuoneen läpi), saksin pensasaidan ja laitoin pihan siistiksi. Vielä on tehtävää ja osa jää ensi keväälle (uusi nurmikko), mutta tästä se lähtee. Lisäksi päätin, että nyt kun fyysinen sairaus ei enää hidasta tahtia, niin tästä alkaa uusi ja hoikempi elämä. Toistaiseksi vain pienellä elämäntaparemontilla, koska imetän edelleen (ja paljon, koskahan ne kiinteät alkaa maistumaan?). Lisäksi kaveri sai  kokeilemaan Fitlinen tuotteita, joten ehkä niistäkin saa vähän uutta virtaa, että jaksaisi liikkua enemmän. Ainakin valmistajan Activize potkaisee ihan jo 5 min nauttimisen jälkeen. Olen yleensä hyvin epäileväinen kaikkea tällaista kohtaan, mutta jokin näissä hieman vakuutti, ainakin sen verran että tahdon kokeilla, ja tosiaan yllätyin tuosta Activizen vaikutuksesta.

Jospa siis saisi sen verran energiaa, että jaksaisi alkaa kuntoilla. Kansalaisopiston ja kaupungin (liikunta)kurssiesitteet saapuivat viime viikolla, ja kai sieltä on pakko joku jumppa poimia. Lisäksi kuntosali on taas kesätauon jälkeen auki, ja sinne on kausikortissa vielä käyntejäkin jäljellä. Ostin myös (Itella toi tänään kotiovelle) Croozer-peräkärryn pyörään, joten nyt pystyy fillaroimaan vauvankin kanssa. Autonkin myin, joten tuosta on apua ihan käytännön arjessakin, liikkuminen on helpompaa tuon kanssa. Lisäksi yritetään kaverin kanssa kovasti harrastaa sauvakävelyä, nyt kun helteet on ohi, se ehkä taas onnistuukin.

Oikeastaan kaikista vaikein on ruokaremontti. En ole herkkujen perään sinänsä, mutta syön liikaa ruokaa. Siitä on vaikea päästä eroon. Olen yrittänyt ottaa lautaselle pienempiä annoksia, sillä seurauksella, että käyn sitten aina santsaamassa. Jotenkin vaan tuntuu, että jää nälkä. Huoh.

Jaa, vauva vaatii huomiota, mentävä on. Tässä vielä näppistä hamuilevan beibin terveiset: 5RFJHBI8JUIJUio  iug  ij866r4fgt6yh7ujuhhyujikl,kijhgjk   b irbfifgv6ik67ik7i7

Hauskaa päivänjatkoa!

2 kommenttia:

L kirjoitti...

Jeii, kiva lukea kuulumisia täältäkin. :)

Tunnustan olevani myös melko skeptinen kaikenlaisten "myrkkyjen" suhteen, mutta kaipa niillä on oltava muunkinlaisia kuin lumevaikutuksia, kun niin moni niiden nimeen vannoo. Pitäisi varmaan kokeilla, ennenkuin tuomitsee. :)

blogger kirjoitti...

Ite oon käyttäny vuosien ajan Fitlinen tuotteita mutta ne on niin turkasen kalliita ettei mun budjetilla oo mahiksia käyttää.